Sisäinen lapsemme

Hevosilla on uskomaton kyky tuoda tunteet pintaan meissä ihmisissä. Jos emme ole frustraation partaalla, olemme onnesta mykkyrällä. Jos savu ei nouse korvistamme, sydämemme täyttyy rakkaudesta. Ehkäpä tämä hevosten kyky on juuri se seikka, joka meitä niin niissä kiehtoo; ne tuovat meidät katsomaan itseämme, etenkin niitä vaikeita asioita itsessämme, aina vain uudelleen. Samalla kun ilo, myötätunto ja kiitollisuus ovat yhtenään läsnä, niin ovat myös raivo, frustraatio ja pelko.

Pelko on eräs yleisimmistä tunnetiloista hevosmaailmassa. Uskon, että pelko on tuttu jokaiselle hevosihmiselle, niin kuin sen pitäisikin olla, sillä joskus joudumme hevosten kanssa tilanteisiin, jotka ovat vaarallisia.

Ratsiope-suomi sanakirja osa 5: Älä näytä pelkoasi

 

OHJE: “Älä näytä sille (hevoselle) että pelkäät!”

 

Älä näytä pelkoasiTiedän, että tämä ohje, ja siksi myös artikkeli, poikkeaa edellisistä tämän sarjan aiheista, sillä en tällä kertaa käsittelekään ratsastuksen tekniikkaa vaan jotakin ihan muuta.

Haluan heti todeta, että tarkoitukseni ei ole tässä kirjoituksessa avata sitä, mitä tällä ohjeella tarkoitetaan, vaan kertoa syitä miksi sitä ei kannata kuunnella/sanoa.

Miksi sitten ylipäätään neuvotaan, että pelkoa ei pidä näyttää?

Siihen on varmaan monia syitä. Vaikka ihmisten tietoisuus hevosesta tuntevana eläimenä on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana mielettömästi, uskon, että tämä taitaa olla niitä todella syvään juurtuneita oppeja, joita on hoettu vuosikymmenestä toiseen pysähtymättä ajattelemaan onko asiassa mitään järkeä.

Pelokas Prinssini

(julkaistu Tunne Hevonen-lehdessä 3/2012)

Hevonen seisoi keskellä tallin käytävää, sen korvat liikkuivat tarkkaavaisesti. Se oli neljä vuotias puoliveri, joka oli muutama kuukausi takaperin saapunut Saksasta. ”Ongelmahevonen”, kuten sen omistaja sitä kuvailia paikalliselle hevostaidon gurulle jonka hän oli kutsunut apuun.

“Se pelkää raippaa kuin ruttoa. Itseasiassa ylipäätään mikä tahansa kättä pidempi saa sen hermostumaan, etenkin kun se on sen yläpuolella. Koskettaminen hevosta raipalla on aivan poissuljettu vaihtoehto.”

“Selvä,” opettaja nyökytteli. “Katsotaan mitä asialle voidaan tehdä.”

Hevostaidon opettaja, rauhallisen ja määrätietoisen oloinen mies, talutti hevosen kentälle naruriimussa, samalla kuin kourallinen katsojia, minä mukaan lukien, seurasimme kentän laidalla.