Kuka olen

  • Liikunnanohjaaja; valmennuslinja Vierumäellä 1994
  • Filosofian Maisteri (Engl. Filologia, Kasvatustieteet) 1999
  • MB Elämäntaidon valmentaja – tutkinto 2012
  • Mary Wanless: Ride With Your Mind – opettajakoulutus (2006-2008, 2015)
  • Eläinkommunikaatio-opinnot Marta Williamsin kanssa (2008, 2010, 2015)
  • Eponaquest-kurssit (2009, 2011) Finding Your Authentic Self ja Accessing Authenticity

Olen syntynyt Suomessa, mutta ulkomailla asuminen sekä lapsena että aikuisena on tehnyt minusta maailmankansalaisen.  Aktiivisena ja kekseliäänä lapsena oivalsin jo viisitoista vuotiaana, että valmentaminen on minun juttuni.  Siitä alkoi urheiluvalmentajan urani, jonka aikana olen valmentanut satoja eri tasoisia ja ikäisiä urheiijoita useassa eri lajissa salibandystä ratsastukseen.  Vuosikymmenien kokemus urheiluvalmentajana opetti minulle, että ihmismieli on meidän suurin valuuttamme halutessamme löytää todellisen potentiaalimme. Kiinnostuin yhä enemmän tästä usein käyttämättömästä voimavarastamme.  Koulutuksen ja koko elämän jatkuneen itsenikehittämisen kautta minusta kuoriutui nelikymppisenä elämäntaidon valmentaja, joka on sitoutunut auttamaan muitakin löytämään elämänsä potentiaalin.

Kuva: Erja Virta

Hevoset ovat olleet osa elämääni lapsuudesta saakka.  Ensimmäinen kohtaamiseni hevosen kanssa kymmenen vuotiaana tyttönä oli käännekohta elämässäni.  Rakastuin hevosiin välittömästi enkä siitä hetkestä lähtien osannut kuvitellakaan elämää ilman niitä.  Vaikka en moneen vuoteen voinutkaan omistaa omaa hevosta, kovan työn ja ehkä vähän lahjakkuudenkin avulla opin ratsastamaan muiden ihmisten hevosia menestyksekäästi. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana kokeilin kilpailemista kolmessa lajissa kolmessa eri maassa seuratasosta kansainvälisille areenoille saakka.

Kilpaileminen oli minulle kuitenkin toissijaista valmentamisen rinnalla.  Jo viisitoista vuotiaana valmensin ensimmäistä vikellysjoukkuettani ja seitsemäntoista vuotiaana ryhdyin myös opettamaan ratsastusta.  Seuraavat kaksi vuosikymmentä keskityinkin oman valmennustaitojeni hiomiseen ja valmensin Suomessa vikellyksen maajoukkuetta 90-loppuun saakka, jonka jälkeen siirryin pysyvästi Kaliforniaan valmentamaan.  Kun vuonna 2004 USAlainen vikellysjoukkueeni voitti MM-pronssia, kaipasin kuitenkin muutosta.  Muuttaessani perheeni kanssa Sveitsiin, päätin keskittää energiani istuntalähtöisen ratsastuksen oppimiseen, jonka opiskelun olin aloittanut jo Kaliforniassa.  Näihin aikoihin sain paljon vaikutteita englantilaisen Mary Wanlessin opeista ja vietinkin seuraavat vuodet hänen senioriopettajansa, Lynda Daveyn, oppilaana.

ConnectionSveitsin vuosien aikana suhteeni hevosiin löysi uuden suunnan.  Moni luonnehtisi tuota suunnanmuutosta täydellisenä 180 asteen käännöksenä.  Opiskelin mm. käyttäytymisteoriaa, oppimisteoriaa, tunnetaitokoulutusta, naksutinkoulutusta ja eläinkommunikaatiota.  Nämä kaikki yhdistettynä siihen minkä jo hevosista ja ratsastuksesta tiesin ennestään, avasi minulle aivan uuden näkökulman hevosten ja ihmisten maailmaan.

Opiskelua tärkeämpää oli kuitenkin hevosten viisaus, jota ei voi kirjoista oppia.  Se kulminoitui omalla kohdallani elämäni parhaimpaan opettajaan, erään sveitsiläisen oppilaani Oldenburgtammaan, Little Loveen.  Lilo ei mullistanut ajatusmaailmaani vain hevosten suhteen, se myös  opetti minulle jotakin mittaamattoman arvokasta itsestäni.  Nämä opetukset elävät ja kasvavat minussa yhä, motivoiden minua myös tekemään työtäni ihmisten ja hevosten parissa.

Uskon, että jokaisen matka on erilainen.  Oma tieni vei minut kauemmaksi perinteisestä tavasta olla hevosten kanssa ja toi minut lähemmäksi luonnollista, herkempää yhteyttä näiden kauniiden eläinten kanssa.  Sinun tarinasi voi olla erilainen ja se on minun puolestani hyvä asia.  Mikään tarina ei ole parempi kuin toinen, vain erilainen.  Minun haluni on auttaa sinua ja hevostasi, jos apua tarvitsette, löytämään tie toistenne luo siinä viitekehyksessä minkä olette luoneet yhdessä.