Ratsiope-suomi sanakirja

eli neuvot, joiden tarkoituksen on korjata ratsastajan istuntaa, mutta jotka todellisuudessa rikkovat ratsukon yhteistyötä

 

kuva6Ratsastuksenopetuksessa kuulee usein samoja fraaseja toisteltavan vuodesta toiseen.

Kantapäät alas! Istu syvälle satulaan! Myötää hevosen liikettä!

Usein nämä ohjeet kuulostavat kutakuinkin ymmärrettäviltä, mutta kun niitä alkaa pohtimaan tarkemmin, ne osoittautuvat sekä ympäripyöreiksi että epätarkoiksi. Otetaan nyt vaikka hevosen liikkeen myötääminen. Mitä se todella tarkoittaa? Kaikki jotka ovat ikinä ratsastaneet, tietävät vuoren varmasti miltä tuntuu, kun liikettä EI myötää, mutta MITEN tämä itse myötääminen sitten tapahtuu?

Ratsastuksen Pyhä Kolmiyhteys: Tekniikka, Tietoisuus ja Tunne

teaching-fin-2014-sanni-2Pari viikkoa sitten eräs asiakkaani pyysi minua kertomaan lyhyesti filosofiastani ratsastuksenopettajana. Tiedän toki vastauksen tähän kysymykseen, mutta tuo vastaus oli pikemminkin sisälläni näkymättömänä kokonaisuutena kuin varsinaisena selityksenä. Menin siksi hetkeksi sanattomaksi. Kuinka voisin kiteyttää kaiken sen tiedon ja tunteen lyhyeksi, ymmärrettäväksi esimerkiksi?   Se tuntui lähes mahdottomalta. Lisäksi tuo sana ratsastuksenopettaja kalskahti jälleen kerran epämiellyttävästi korvaani.   Totuus nimittäin on, että yleensä kun minulta kysytään mitä teen työkseni, vastaan harvemmin, että olen ratsastuksenopettaja.

Miksi näin? Ehkäpä en koe tuota titteliä omakseni, koska minulla ei ole alan ammatillista koulutusta.

Luopumisen Tuska

(julkaistu Tunne Hevonen-lehdessä nro4/2012)

Seison mäellä ja katson alas pellolle, jossa hevoset syövät päät alhaalla ruohoa. Pääskyset lentävät korkealla sinisellä taivaalla ja pieni tuulenvire ihollani auttaa pitämään paarmat loitolla. Imen itseeni ympärilläni levittyvän vihreyden ja kesän huumaavan heinän tuoksun; tämän kaiken minä muistan jo lapsuudestani. Haluan muistaa sen myös tulevaisuudessani; tulevaisuudessa toisessa maassa.

Tarkkailen hevosia, jotka ovat lähteneet liikkeelle ja kävelevät nyt peräkkäin polkua pitkin laitumen toiselle puolelle. Vaikka olenkin sadan metrin päässä, tunnen hevoseni läheisyyden; yhteytemme on näkymätön, mutta vahva.

Aivan Liian Kiltti

(muokattu Tunne Hevosessa 6/2011 julkaistusta artikkelista)

Muutama vuosi sitten, asuessamme vielä Sveitsissä, olimme pyöräilemässä perheeni kanssa viikonloppuna. Ajaessamme metsän läpi pyörillämme, huomasimme säpinää läheisellä hevostallilla ja lähdimme tutkimaan asiaa vähän lähemmin. Kävi ilmi, että kyseessä oli kansalliset esteratsastuskilpailut. Päätimme jäädä seuraamaan kisoja hetkeksi. Vaikka poikani on elänyt jo vauvasta lähtien hevosten parissa, esteratsastus oli hänelle suhteellisen tuntematon laji.

Parkkeerasimme pyörämme verryttelyalueen kylkeen ja nousimme katsomoon. Seuraava luokka oli juuri alkamassa ja ensimmäinen ratsukko verrytteli jo radalla.

Haavoittunut Parantaja

(julkaistu Tunne Hevonen-lehdessä 5/2012)

Muutama vuosi sitten näin elokuvan nimeltä “Instinct”, jossa Anthony Hopkinsin esittämä mies jättää sivilisaatiot taakseen asuakseen gorillojen kanssa. Väkivaltainen paluu ihmisten pariin ei ole vapaaehtoinen. Vankilassa ollessaan päähenkilö tapaa psykiatrin, jota esittää amerikkalainen huippunäyttelijä Cuba Gooding Jr. Elokuva perustuu löyhästi Daniel Quinnin 90-luvun alussa kirjoittamaan romaaniin ”Ishmael”.

Elokuva jakaa katsojilleen kiinnostavia seikkoja ihmisten ja eläinten välisistä suhteista. Eräässä kohtauksessa Hopkins, joka on siis aijemmin asunut gorillojen parissa viidakossa, saa luvan vierailla eläintarhassa asuvien gorillojen luona.

Pelokas Prinssini

(julkaistu Tunne Hevonen-lehdessä 3/2012)

Hevonen seisoi keskellä tallin käytävää, sen korvat liikkuivat tarkkaavaisesti. Se oli neljä vuotias puoliveri, joka oli muutama kuukausi takaperin saapunut Saksasta. ”Ongelmahevonen”, kuten sen omistaja sitä kuvailia paikalliselle hevostaidon gurulle jonka hän oli kutsunut apuun.

“Se pelkää raippaa kuin ruttoa. Itseasiassa ylipäätään mikä tahansa kättä pidempi saa sen hermostumaan, etenkin kun se on sen yläpuolella. Koskettaminen hevosta raipalla on aivan poissuljettu vaihtoehto.”

“Selvä,” opettaja nyökytteli. “Katsotaan mitä asialle voidaan tehdä.”

Hevostaidon opettaja, rauhallisen ja määrätietoisen oloinen mies, talutti hevosen kentälle naruriimussa, samalla kuin kourallinen katsojia, minä mukaan lukien, seurasimme kentän laidalla.