Ratsiope-suomi sanakirja osa 4: Istu syvemmälle

 

OHJE: “Istu syvemmälle satulaan!”

 

Mietin pitkään minkä aiheen valitsisin tälle artikkelille, mutta koska edellisissä artikkeleissa olen puhunut jo paljon istuinluista sekä ratsastajan kehon asennosta, päätin jatkaa samalla teemalla, vaikka tiesin, että tämän neuvon avaamisesta tulisi haasteellinen tehtävä.

Yllä olevan neuvo on sikäli mielenkiintoinen, että sen toteuttamisesta on varmaan yhtä monta variaatiota kuin on ratsastajiakin riippuen siitä mistä asennosta aloitetaan ja miten tämä neuvo käsitetään. Selitän tässä oman versioni siitä, miten sen ymmärrän ja milloin kuvittelisin ratsastuksenopettajien sitä käyttävän.

Haluan ihan ensimmäiseksi todeta, että neuvo istua syvemmälle satulaan on aika ristiriitainen, sillä satula on jokseenkin kovaa materiaalia ja siksi satulaan on vaikea istua ”syvemmälle”. Neuvossa olisi enemmän järkeä, jos ihminen istuisi pehmeän sohvan reunalla ja häntä kehotettaisiin uppoamaan sohvaan syvemmälle. Siksi uskonkin, että tämän neuvon johdosta monille kehittyy mitä mielenkiintoisimpia istuntavirheitä joista taaksepäin nojaaminen on ehkä se yleisin.

Mitä tällä neuvolla sitten haetaan?

Itse ajattelen tämän neuvon tarkoittavan sitä (riippuen lähtötilanteesta), että ratsastajan tulisi

a) lisätä kontaktipintaa satulaan

b) tuoda painopistettään alaspäin

c) työntää reittä alaspäin ja lakata puristamasta polvella

Tai ehkä näitä kaikkia kolmea?

Mitä tarkoittaa kontaktipinnan lisääminen?

Kun istumme satulassa, tulisi meidän tuntea istuinluumme koko ajan (tästä enemmän artikkelissa ”Istu suorana”). Joskus kuitenkin lihaksemme jännittyvät liikaa, ja ikään kuin nostamme itsemme ylöspäin satulassa.

 

Harjoitus 1. Istu kovalla tuolilla jalat edessäsi maassa tasan. Laita kätesi pakaroittesi alle. Tunnetko istuinluusi? Istu niiden päälle mahdollisimman rentona. Jos istuinluusi ovat terävät, tämä asento voi jopa sattua käsiisi tai ainakin saada aikaan tunteen, että sormiesi verenkierto häiriintyy. Nyt jännitä pakaralihaksesi mahdollisimman jänteviksi. Tunnet kuinka istuinluusi katoavat ja killut nyt tuolilla paljon ylempänä, jännittyneiden lihaksiesi varassa. Jos ajattelemme pakaralihaksesi jännitystilaa skaalalla 1 – 10, jossa täysin rento on 1 ja tämä jännittynyt asento on 10, osaisitko löytää kolmosen? Siinä pakaralihaksesi eivät ole totaalisen rennot vaan niissä on pienen pieni jäntevyystila. Tunnet edelleen selvästi istuinluusi, mutta niiden ympärillä on lihaksessasi ”tasainen” kohta.

Jos olet kovin hoikka, voi olla, että sinun pitää jäntevöityä enemmän kuin tuon kolmosen verran ja jos olet kovinkin rehevää kehotyyppiä, vähempikin riittää. Tarkoituksena on löytää asento, jossa istuinluusi edelleen tuntuvat, mutta ne eivät litistä sormiasi (eivätkä siis myöskään hevosen selkää). Tämä on jäntevyysaste, jolla sinun tulisi istua hevosen selässä.

Tosiasiassa oikea oppisessa istunnassa ei ole kyse vain istuinluista (tai kyhmyistä, tarkemmin ottaen) vaan koko siitä alueesta, joka on häpyluumme ja istuinkyhmyjemme välissä. Kyllä, tarkoitan siis jalkoväliäsi. Ei ehkä juuri se kehon osa josta haluaisimme keskustella yksityiskohtaisesti ratsastuksenopettajamme kanssa , mutta mitä emme tekisi hyvän istunnan ja sitä kautta onnellisemman hevosen eteen!

Etsi siis sormillasi toinen istuinluusi. Sitten tunnustele istuinluun reunaa, joka ulottuu tästä kyhmystä aina häpyluuhusi saakka aivan reitesi sisäpuolen yläreunassa lähellä alushoususi reunaa. Kutsun tätä luun reunaa opettaessani ”viivaksi”. Kun oppilaani tuntee ja hahmottaa ratsastaessa istuinluunsa ja häpyluunsa sekä kykenee jo jotenkuten hallitsemaan niihin kohdistuvaa painetta ja niiden asentoa, ohjaan heidän huomionsa tähän ”viivaan”. Kun ratsastat, tunnetko sen kokonaisuudessaan vai onko välissä aukkoja ja tyhjiä kohtia? Sinun nimittäin tulisi tuntea tuo luu kokonaisuudessaan, koko ajan. Viivat ovat hieman vinossa eli viivojen päät häpyluun kohdalla ovat lähempänä toisiaan kuin viivojen päät istuinluiden kohdalla.

 

Tässä vielä sivukuva oikeasta lonkkaluusta. Siinä näet tuon luun jota juuri kokeilit, se ulottuu numerosta 1 (häpyluu) aina numeroon 3 (istuinkyhmy) saakka.

Kuva on lainattu kirjasta Ihmisen Anatomia ja Fysiologia
Kuva on lainattu kirjasta Ihmisen Anatomia ja Fysiologia

Tarkoittaako tämä, että kun liikutan istuinluuta, oikeastaan liikutan koko ”viivaa”?

Kyllä. Tässä mennään jo hieman pidemmälle biomekaniikan (ja mm. hevosen kääntämisen ja taivuttamisen) saloihin ja siksi en vielä siitä puhu sen enempää. Tärkeintä on aluksi tiedostaa tämän luun olemassa olo ja se, että kun istumme ”syvälle” satulaan, istumme tuolla luulla molemmin puolin koko matkalta. Samalla myös pakaramme ovat suhteellisen rennot. Siihen auttaa usein mielikuva steariinin täytteistä takapuolesta, joka ”valuu” satulan yli. Usein myös mielikuva alushousujen saumojen painamisesta satulaa vasten saattaa auttaa sinua löytämään oikean asennon.

Voimme myös ajatella istuntaamme pituussuunnassa eli häpyluusta häntäluuhun. Kuinka paljon tästä istuntamme keskiosasta koskee satulaan? Vaikka emme missään tapauksessa halua istua häntäluumme päälle (silloin istuinluumme osoittaisivat eteen ja alas) voimme yrittää ajatella mielikuvaa siitä, että ”pidennämme” istuntaamme, jotta pääsemme taas ”syvemmälle” satulaan. Tämä istunnan ”pidentäminen” saattaa auttaa joitakin ratsastajia pitämään pakaransa alhaalla ja rentona.

Mitä tarkoitat painopisteen tuomisella alaspäin?

Joskus saatamme istua muka hyvinkin korrektinnäköisesti satulassa, mutta näytämme siltä kuin ensimmäisen tuulen puuskan tullessa lähtisimme lentoon. Tällöin energiamme suuntautuu ylöspäin kuten alla olevassa kuvassa olevilla ratsastajilla. Tähän on monenlaisia syitä ja yllä mainittu pakaroiden jännittäminen voi olla niistä yksi. Usein myös ratsastajan pyrkiessä istumaan ryhdikkään ja ”pitkänä”, hän päätyy tähän asentoon. Lisäksi pinnallinen hengitys taikka hengityksen pidättäminen saa aikaan sen, että ratsastajan hartiat nousevat. Ylipäätään kaikenlaiset jännitystilat ylävartalossa johtavat tähän ”yläasentoon”. Jotkut ratsastajat saattavat suorastaan vältellä syvään istumista, koska joko tietoisesti taikka alitajuisesti pelkää ”lytistävänsä” hevosen selän.

Kuva 2
Kuva 2

Tällaisen ratsastajan painopiste ei ole tarpeeksi alhaalla. Usein he ovat myös nostaneet kylkiluunsa ylöspäin, kauemmaksi lantiostaan. Tutki kuvan 2 ratsastajien istuinalaa. Huomaatko kuinka heidän kosketuspintansa satulaan on liian pieni taikka todella kevyt? Joillekin tämä ”keveys” on hyvin luontainen ja rakenteellinenkin juttu, he näyttävät hyvin haurailta ja keveiltä muuallakin kuin hevosen selässä. Englanniksi käytetään usein sanaa grounded kun haetaan tukevaa yhteyttä alla olevaan maahan. Suomeksi tuo sana kääntyy sanaksi maadoitettu. Tämä on juuri se mitä näiltä ratsastajilta puuttuu.

Jos kuvittelet, että yllä olevat ratsastajat ovat onttoja kuoria, joiden sisällä on jotakin täytettä, miten kuvailisit heidän täytteitään? Onko heidän sisällään pumpulia vai raskaampaa muovailuvahaa? Entä missä heidän täytteensä ovat heidän kehossaan? Ehkä huomaat ajattelevasi, että olipa heidän sisällään mitä vain, se ei ole pakkautunut kovin jämäkästi taikka ulotu aivan koko heidän kehonsa yläosiin saakka.

Kun ratsastajan kylkiluut ovat liian ylhäällä, hänen kehonsa eri osat eivät ole kovin hyvässä yhteydessä toisiinsa. Tämä vaikuttaa hevoseen vastaavalla tavalla, hevosethan heijastavat ratsastustilanteessa voimakkaasti meidän kehoamme. Alla olevan kuvan ratsastaja on hyvässä ryhdissä, mutta ei kykene asentonsa vuoksi käyttämään täysin keskivartalon lihaksiaan. Hänen energiansa suuntautuu ylöspäin, ei eteen taikka alas.

Kuva 3
Kuva 3

Ratsastajan pakaratkin ovat jännittyneet, sen näkee ratsastushousujen rypyistä lantion kohdalla. Joskus myös lantionpohjassa sijaitsevat pienet lihakset jännittyvät, joka oma osaltaan nostaa ratsastaa irti satulasta. Tämäkin ratsastaja ikään kuin ”killuu” hevosen päällä sen sijaan, että hakeutuisi mahdollisimman lähelle hevosta.  Kädetkin ovat liikkuneet ylöspäin. Kun ratsastuksen opettaja kehottaa tätä ratsastajaa ”istumaan syvemmin” satulaan, mitä hänen tulisi tehdä?

Varmaan olette jo arvanneet, että aloittaisimme kaikkien näiden ylläolevien ratsastajien istunnan korjaamisen istuinluista. Sen lisäksi yllä mainitsemani ”viivat” ovat tärkeä osa kontaktipinnan lisäämisessä. Ehkä parhaiten sen näyttää toteuttavan Kuvan 2 ensimmäinen ratsastaja, vaikka emme tietenkään voi tarkalleen tietää mitä hän tuntee allansa ja mitä ei.

Ratsastaessa meidän tulee myös pyrkiä siihen, että olemme sekä joustavia että jämäköitä. Jos olet ”kevyt” ratsastaja, sinua voi auttaa mielikuva siitä, että olet täynnä muovailuvahaa tai jotakin muuta joustavaa, painavaa materiaalia kuten jähmeää hunajaa. Mieti myös missä muovailuvaha kehossasi sijaitsee? Saatko sen levitettyä joka puolelle, myös aivan ylös saakka? Usein jos pidätämme hengitystämme, ns. täytteemme ei ulotu vyötäröämme ylemmäksi ja kuvitteellinen kuoremme on ylhäältä ”tyhjä”. Tämä vaikeuttaa hevosen ratsastamista, koska hevonen aina heijastelee meidän kehoamme. Siksi jos olet ”tyhjä” esimerkiksi oikean puolen kyljestäsi, yleensä myös ratsastamasi hevonen pyrkii tyhjäksi samasta kohtaa omassa kehossaan.

Nyt katso kuvan 4 ratsastajia, mitä heidän sisällään on? Heidän kroppansa ovat paljon jämäkämpiä ja he istuvat enemmän ”alhaalla” kuin kuvien 2 ja 3 ratsastajat.

Kuva 4
Kuva 4

Miten polven asento vaikuttaa syvään istumiseen?

Jos ratsastajalla on jalka kovin edessä (tuoli-istunta), hän harvemmin on ylöspäin suuntautunut ratsastaja vaan pikemminkin päinvastoin. Silloin istuinluut saattavat suorastaan ”lytistää” hevosen selkää. Toisaalta, kun polvi on lähempänä oikeaoppista asentoa, ratsastaja saattaa puristaa liikaa polvella, jolloin hän ponnahtaa satulasta ylöspäin kuin pyykkipoika.

Meidän tulisi aina pitää reitemme ns. A-asennossa (A-kirjaimen kärki on haaroissamme ja reidet siitä leviävät alas- ja ulospäin). Jos puristamme kovasti polvella, tämä A-asento ei enää toteudu. Kannattaa lukea aikaisempia blogejani koskien reiden oikeaoppista asentoa. Reiden asento voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten ”alas” istumme satulaan. On usein vaikea löytää se täydellinen tapa miten ”halata” hevosta reidellä ilman, että puristaa polvella itsensä irti satulasta. Kuvan 2 sinitakkinen ratsastaja näyttäisi kamppailevan tämän asian kanssa. Hänellä on tosin myös liian pitkät jalustimet, joihin hän tukeutuu liikaa.

Kaiken tämän lisäksi (istuinluiden, viivojen, kehon ”täytteiden”, halaavan alaspäin työnnetyn polven ja rennon takapuolen) meidän pitäisi muistaa hengittää. Tarkkaile hengitystäsi. Tiedän, että anatomisesti hengität vain keuhkoillasi, mutta jos kuvittelisit itsesi edelleen ontoksi kuoreksi, kuinka syvälle hengityksesi kehossasi kulkee? Saatko sisäänhengityksen ulottumaan lantionpohjaasi saakka? Voisitko kuvitella uloshengityksen tulevan ulos pienestä navan ja häpyluun välissä sijaitsevasta reiästä vatsassasi? Jos kykenet tähän edes hetkittäin, olet jo hyvällä mallilla.

Tässä artikkelissa on puhuttu ratsastajista, jotka eivät istu tarpeeksi ”syvälle satulaan”, mutta on myös mahdollista istua liian syvälle. Tästä esimerkkinä alla olevan kuvan (kuva 5) vasemmanpuoleinen ratsastaja, joka istuu ”liian syvään” vailla polven ja reiden tukea. Oikealla sama ratsukko sen jälkeen kun reiden asentoa, istuinluita ja voimankäyttöä on korjattu.

Kuva 5
Kuva 5

Kuten kuvista näkee, hevonen reagoi voimakkaasti ratsastajan asentoon ja energiaan. Tässä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti asentoa korjaamalla voidaan saada muutoksia aikaan. Lopullinen asento (oikealla) ei ehkä ole vielä täydellinen, mutta se ei haittaa, sillä suunta on selkeästi oikea. Ratsastaja ei siinä istu ”tarpeeksi syvään”(tosin tässä mennään kevyttä ravia käynnin sijaan), mutta koska reiden asento ja kehon voimankäyttö on kohdillaan, hevosen on vaivattomampaa liikkua ja kantaa ratsastajaa. Siitä onkin sitten ”helppo” (lainausmerkit siksi, että ratsastuksessa mikään on tuskin koskaan helppoa!) lähteä korjaamaan asentoa lisää.

Tämä kuvasarja on myös loistava esimerkki siitä, kuinka lähtiessämme korjaamaan virheitämme, saatamme ns. lipsahtaa toiseen suuntaan. Kuten kuvissa näemme, aluksi ratsastaja nojaa taaksepäin ja istuu hyvin raskaasti satulaan. Korjatessaan näitä virheitä hän alkaakin tahtomattaan nojaamaan eteenpäin ja istumaan liian kevyesti satulaan. Tämä ei mielestäni ole lainkaan hälyttävää, päinvastoin. Se kertoo minulle, että oppilas on ymmärtänyt asian ja yrittää todenteolla muuttaa omaa ratsastustaan (mikä on urotyö jo itsessään!). Hevonen allamme kyllä kertoo kun olemme menossa oikeaan suuntaan. Ratsastajasta voi tosin tuntua nurinkuriselta ja turhauttavaltakin ensin korjata yhtä sitten toista puolta samasta asiasta! (nojaa eteen, eikun nojaa taakse jne)

Omaa istuntaansa korjatessa on lähdettävä vain rohkeasti yrittämään, siinäkin pelossa, että tekee väärin taikka liikaa. Kannattaa myös varautua siihen, että jossain vaiheessa löytää itsensä ongelman ”toiselta puolelta”. Pikkuhiljaa etsiessämme oikeaa tietä, se löytyy kyllä. Oman tavoitteensa purkaminen pieniin osatavoitteisiin ja niiden saavuttamisesta iloitseminen, vaikka sen lyhyen hetkenkin, on elintärkeää!

(Nämä viimeiset kuvat on otettu eräältä parin kesän takaiselta kurssiltani, kiitos kyseiselle oppilaalle niiden luovuttamisesta opetuskäyttöön!)