Ratsiope-suomi sanakirja osa 6: Pidä kädet hiljaa

Tämä on klassinen ohje, josta on monenmoista variaatiota. Kenen kädet ovat liian ylhäällä, kenen liian alhaalla. Jonkun vasuri liikkuu sivusuunnassa kaulan yli, toisen vatkaa kontrolloimattomasti kaikissa askellajeissa. Yhdellä on ranteet jäykät kuin rautakanget, toisella ne vääntyvät mitä ihmeellisimpiin asentoihin, kolmannella ne ovat niin löröt, että ohjat liukuvat jatkuvasti liian pitkiksi.

Vaikka käsien korjaaminen ratsastustunneilla on yleistä, mietin pitkään, ennen kuin lähdin tästä aiheesta kirjoittamaan. Tämä siksi, että koen ettei tästä asiasta voi kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Taikka tyhjentävästi. Siksi haluan jo alussa painottaa, että tämä artikkeli on vaillinainen. Mutta, toivon että siitä on kuitenkin edes vähän hyöytä niille, jotka tämän käsiongelman kanssa painivat.

Ja moni painii. Olen melko varma, että suurin osa ratsastajista jossakin vaiheessa ratsastusuraansa taistelee jonkinasteisen ”käsiongelman” kanssa. Valitettavasti monille heistä yllä mukaileva ohje pitää kädet paikoillaan/vierekkäin/rentona/alhaalla/ylhäällä/oikein päin jne. on kuitenkin täysin hyödytön. Opettaja voi hokea vuositolkulla samaa fraasia oppilaan käsistä, mutta kehitystä ei tapahdu, päinvastoin. Ratsastaja jännittyy entisestään yrittäessään kontrolloida käsiään, joilla tuntuu olevan ihan oma ajatuskulkunsa.

Mistä on kysymys?

Oma näkemykseni on se, että kun ratsastajan istunnan ääripäissä eli käsissä ja jaloissa on ongelmia, ongelman lähde on ihan muualla kuin kyseisissä raajoissa. Siksi harvemmin lähden korjaamaan ratsastajan kättä ensimmäisenä taikka edes toisena, ellen koe, että ratsastaja kykenee käsiään korjaamaan.  Joskus ratsastajalla voi olla kädet aivan väärinpäin, mutta korjatessamme muita istunnan osia, nämä kädetkin korjaantuvat siinä sivussa.

Kun ratsastajalla on ongelmia käsiensä kanssa, ongelman ratkaisu lepää siis yleensä kyseisen ratsastajan keskivartalon hallinnassa.

Mitä tarkoitan tällä?

Kun ratsastamme hevosta missä tahansa askellajissa, hevosesta kohdistuu meidän kehoomme tietynasteinen voima. Riippuen hevosesta taikka askellajista, tämä voima voi olla kohtuullinen taikka se voi olla hyvinkin suuri. Pysyäksemme kyydissä ja vaikuttaaksemme hevoseen, meidän on kohdistettava saman suuruinen voima omasta kehostamme hevoseen. Tähän Newtonin kolmanteen lakiin perustuu hevosen liikkeiden myötääminen (ja tästä aiheesta voit lukea lisää edellisistä blogikirjoituksistani). Jos meillä ei ole kuitenkaan tarpeeksi keskivartalon voimaa vastataksemme hevosen liikkeisiin kunnolla, kätemme saattavat oireilla hytkymällä hevosen liikkeiden tahtiin. Tai vaihtoehtoisesti ne ovat täysin löröt, eikä ohja pysy kädessä.

Toinen vaihtoehto on se, että vaikka kehomme tuottaakin paljon voimaa, emme osaa keskittää tuota voimankäyttöämme oikein. Kun yritämme kovasti pysyä jäntevänä (mutta samalla elastisena) lantiomme alueella, saatamme pinnistää niin kovasti, että jännitämme hartioitamme. Tällöin myös kätemme jäykistyvät, eivätkä enää kykene myötäämään pehmeästi hevosen pään liikkeitä. Tähän liittyy usein myös hengittämisen sietämätön vaikeus eli hengityksemme on pinnallista ja katkonaista, mikä omalta osaltaan saa kädet muuttumaan puupökkelöiksi.

Jos näissä tilanteissa opettaja keskittyy korjaamaan käsiä korjaamatta varsinaista ongelmaa, siitä seuraa vain loputonta turhautumista sekä opettajan että oppilaan puolelta.

Miten niiden käsien sitten pitäisi olla, kun ne ovat oikein?

Alla olevan kuvan ratsastajan kädet ovat kutakuinkin oikeassa asennossa. Sen näkee muun muassa siitä, että ratsastajan kyynärpäästä ohjan päähän (hevosen suuhun/naamaan) on suora linja. Lisäksi hänen ranteensa ovat rennot.

kuva1

Kuvasta on vaikea nähdä, pitääkö ratsastaja ohjista kiinni etusormensa ja peukalonsa avulla vai puristaako hän myös nimettömällään. Vaikka ohja kulkeekin nimettömän alta, ohja pysyy kädessä nimenomaan peukalon ja etusormen välisellä otteella. Silloin rannekin on rennompi. Jos käsi puristuu tiukasti nyrkkiin, rannekin jännittyy enemmän.

Kun ratsastajalla on toinen käsi toisen edellä taikka hieman ylempänä/alempana, se kielii yleensä kehon epäsymmetriasta. Meistä kukaan ei ole täysin symmetrinen, mutta toiset ovat vinompia kuin toiset. Ehkä yleisin epäsymmetria on ns. C-kaari eli toinen kylkemme on ikään kuin lysyssä ja toinen vastaavasti venynyt pidemmäksi. Näytämme siis takaapäin C kirjaimelta, siitä tämä C-kaari nimitys. Tähän asentoon liittyy usein myös se, että kun tuo lysyssä oleva kylkemme on kulkusuunnassa sisäpuolella, vedämme sitä vähän taaksepäin ja vastaavasti työnnämme toista eli ulkopuolta eteenpäin. Jos katsot ylläolevaa kuvaa uudelleen, huomaat, että ratsastajan kädet eivät olekaan aivan vierekkäin vaan vasen on hieman ylempänä ja edempänä. Tämä johtuu siitä, että tällä ratsastajalla on epäsymmetria oikealla puolella. Tarkalleen ottaen hänen oikea kylkensä kainalon alta tuppaa ”lysähtämään” kasaan. Siksi myös vasen hartia on hieman oikeaa edellä. Tiedän tämän seikan näin tarkkaan siksi, että tässä kuvassa olen minä itse ja olen tätä epäsymmetriaa kuvanottohetkellä työstänyt jo useita vuosia. Aikaisemmin käteni olivat huomattavasti enemmän vinossa, koska tuo epäsymmetrianikin oli suurempi ja näkyvämpi. Minuakin neuvottiin vuosikaudet tuomaan kädet vierekkäin, mutta eihän se ikinä onnistunut kuin korkeintaan hetkeksi, koska ongelman ydin olikin kropassani, ei käsissäni. Käsien asento korjautui lopulta paremmaksi kun epäsymmetriaa työstettiin sinnikkäästi.

Eikö käsiä voi ollenkaan sitten korjata erikseen?

Käsiin kyllä kannattaa kiinnittää huomiota. Etenkin jos kädet ovat kovinkin jännittyneet ja joustamattomat, voi tehdä harjoituksia, jotka auttavat käsiä rentoutumaan. Jos sinulla on jäykät ranteet ja sinun on vaikea myödätä hevosen pään liikkeitä käsilläsi, koska kyynärpääsi ovat lukossa, kokeile ratsastaa ns. ajo-ohjalla (katso alla oleva kuva). Tässä asennossa käsi rentoutuu helpommin ja saat myös tuntuman pysymään tasaisena vaivattomammin. Voit ratsastaa tällä ohjasotteella kaikissa askellajeissa. En itse näe siitä olevan mitään haittaa vaikka ratsastaisit kädet tässä asennossa lopun ikäsi!

kuva2

Usein ratsastajien kädet tulevat liian lähelle heidän omaa vartaloaan (katso alla oleva kuva)

kuva3

Tällä ratsastajalla on liian pitkä ohja ja hänen täytyy tuoda kätensä lähemmäksi itseään, jotta ohjan tuntuma pysyy tasaisena. Ratsastaessa tulisi aina välttää käden taaksepäin liikuttamista, sillä silloin ratsastajan kädet ”vetävät taaksepäin” ohjasta sen sijaan, että ne pysyisivät neutraalisti paikoillaan. Tämä on todella vaikeaa ja uskallan väittää, että me kaikki syyllistymme vetämiseen joskus elämämme aikana.

Jos tuntuu, että kädet tulevat jatkuvasti syliin taikka oma ohjasote on varsin tiukka ja hevonen usein vastustelee sitä, kuvittele, että työnnät ratsastamisen sijaan edessäsi kottikärryjä. Ohjat ovat kottareiden kahvat. Jos oikein haluat tätä mielikuvaa korostaa, vaihda kätesi vielä tuohon ylläolevaan ajo-ohjasotteeseen. Tämän mielikuvan avulla kätesi kuin automaattisesti menevät eteesi ”työntämään” kottikärryä. Mary Wanless käyttää kottikärryjen sijasta lastenvaunuja mielikuvaharjoituksissaan. Tämä ajaa saman asian ja ehkä toimii jollekin ratsastajalle paremmin. Ajatuksena on se, että kun työnnämme kottikärryjä taikka lastenvaunuja, kätemme ovat samassa asennossa ja kehomme etäisyys työnnettävään asiaan pysyy samana. Emme myöskään koskaan ”vedä” taaksepäin pelkällä kädellä.

Vaikka ylläolevalla ratsastajalla onkin liian pitkät ohjat ja käsi lähellä omaa vartaloaan, on kuvassa paljon hyvääkin. Ratsastajalla on esimerkiksi suora linja kyynärpäästä suoraan hevosen suuhun, ainakin näin sivusta katsottuna (ylhäältä katsottuna linja ei ole ehkä suora, koska kyynärpäät näyttävät törröttävän ulospäin). Uskoisin, että korjaamalla hieman ratsastajan istuntaa ja auttamalla hänet tasapainoisempaan asentoon (aloittaisin istuinluiden sekä reiden asennosta), käsienkin asento korjautuisi kuin itsestään.

kuva4

Olen nyt muutaman kerran maininnut tuon linjan, joka ulottuu ratsastajan kyynärpäästä hevosen suuhun/naamaan. Ylläoleva kuva on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa ratsastaja ei ole ylläpitänyt tuota linjaa (kts. punainen viiva). Huomaa kuinka hevonen aukoo suutaan. Se johtuu todennäköisesti siitä, että kuolain on epämiellyttävässä asennossa sen suussa. Kun käsi ei seuraa pään liikkeitä ja ratsastaja ei kykene pitämään kyynärpäästään suoraa linjaa hevosen suuhun, se tuntuu usein hevosesta epämiellyttävältä ja se pyrkii vastustelemaan kättä. Tämä johtaa siihen, että se laskee ja jännittää selkänsä, jolloin tasapainoisen istunnan löytäminen on ratsastajalle vaikeaa.

Kierteen voi katkaista pyrkimällä seuraamaan hevosen pään liikkeitä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun hevosen pää on ylhäällä, ratsastajan käsikin on ylempänä. Tärkeää on pyrkiä pitämään tasainen tuntuma hevosen suuhun. Se onnistuu vain, jos ratsastajan kyynärpäät ovat pehmeät ja elastiset sekä ranne on rento.

Ymmärrän kyllä miksi tämänkin ratsastajan käsi on alhaalla: hän haluaisi, että hevosen pää olisi alhaalla. Tästä ratsastajasta saattaisi tuntua vaistojen vastaiselta nostaa kättä hevosen pään liikkeen mukana ylemmäksi, vaikka todellisuudessa tekemällä niin hevosella olisi suuremmat mahdollisuudet rentoutua ja laskea päänsä, koska silloin myös kuolain asettuisi sen suussa parempaan asentoon. Jos hevonen nostaa paljonkin päätään, käsiä saattaa joutua myös levittämään, jotta tuntuma pysyy tasaisena, mutta silloin on hyvä muistaa pitää kyynärpäät kuitenkin lähellä omaa vartaloaan, se auttaa tuntuman kanssa.

Käsi ylhäällä ja levällään – apua, kuulostaako kaamealta? Tiedän kyllä, että etenkin kouluratsastuksessa pyritään tietynlaiseen käsien asentoon. Joskus kuitenkin tilanne vaatii hetkellisesti hieman radikaalimpaa asentoa ja tämä voi tarkoittaa, että joudumme poistumaan mukavuusalueeltamme, mitä käsien asentoon tulee. Tärkeintä on ennen kaikkea kuitenkin tuntuma hevosen suuhun, sillä ainakin itselleni on tärkeää, että hevosella on hyvä olla. Tuntumaa voi ja kannattaakin siksi harjoitella kaverin kanssa ilman hevosta. Siihen tarvitset vain ohjat, mutta riimunnarukin käy tai vaikkapa lapsen hyppynaru.

Tuntumaharjoitus:

Seiskää kaverin kanssa vastakkain. Toinen on ”hevonen” ja toinen ”ratsastaja”. Ratsastaja seisoo ohjat kädessä ja hevonen on hänen edessään polvillaan. Hän pitelee ohjia hieman alempana ja simuloi ohjan korkeutta hevosen suuhun. Kun tuntuma on vakaa ja rento, hevonen alkaa ”heiluttelemaan” päätään. Tämä tapahtuu liikuttelemalla ohjia edes takaisin, nostamalla niitä ja laskemalla niitä, arvaamattomastikin ja eri aikaisesti. Tässä kannattaa käyttää mielikuvitusta ja haastaa ratsastajana oleva ystävä, jonka tehtävä on seurata ohjan liikkeitä ilman, että ohja koskaan löystyy taikka jää vetämään. Jos tämä tuntuu vaikealta, sitä voi helpottaa sulkemalla silmänsä. Silmien ollessa kiinni uskallamme heittäytyä tunneaistin varaan sen sijaan, että yrittäisimme kompensoida näköaistilla. Tämä sama neuvo toimii myös hevosen selässä.

Tämän harjoituksen yhteydessä kannattaa myös kokeilla tuota ylläolevaa ”ajo-ohjasotetta”. Huomaat ehkä, että toinen käsistäsi seuraa ”hevosen” liikkeitä ongelmitta, mutta toinen on jäykempi. Tämäkin on täysin normaalia ja liittyy taas tuohon aikaisemmin mainitsemaani epäsymmetriaan.

Tämä harjoitus on hyvä myös siltä kannalta, että vaikka ohjan pää ei kiinnitykään kuolaimeen suussamme, siinä me saamme kaikki tärkeää kokemusta siitä, miltä tuntuu olla hevosen asemassa ohjan toisessa päässä. Siksi harjoituksen aikana kannattaakin molempien osapuolien kokeilla, miltä tuntuu hevosesta kun ohjasta vetää taikka se yhtäkkiä lyökin löysää. Kumpikin on epämiellyttävä kokemus ja motivoi meitä ratsastajina löytämään ne oikeat palaset, jolla opimme hallitsemaan kättämme ja koko kehoamme.

Vielä tähän loppuun haluan puhua hetken ratsastajan ranteista. Jos katsot tuota edellistä kuvaa, huomaat, että ratsastajan ranne on lukossa. Jos vertaa ranteen asentoa vaikkapa siihen kuvaan, jossa ratsastajalla on ajo-ohjasote, näet, että ero on huikea. Millainen sitten on rento ranne?

Kokeile sanoa käsipäivää ystävällesi taikka perheenjäsenillesi. Miltä ranteesi tuntuu verrattuna heidän ranteisiinsa? Jos jommankumman ranne on liian jäykkä taikka liian lörö, kädenpuristuksesta tulee epämiellyttävä. Jotta käsipäivää olisi mukavan tuntuinen, ranteen tulee olla rento mutta kuitenkin jollakin tasolla jämäkkä. Tämä on täydellinen ratsastusranne. Kokeilepa!

kuva5