Katariina Alongi

​​Katariina Alongi (os. Kaartinen) on hevosalan monitaituri ja valmentaja Coaching with Connection - filosofian takana. Katariina aloitti ratsastuksen 10-vuotiaana 70-luvulla suomalaisessa ratsastuskoulussa, mutta aloitti ratsastuksen lisäksi vikellyksen harrastamisen 14-vuotiaana.
​
Katariina käytännössä asui tallilla koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Vaikka hän ei moneen vuoteen voinutkaan omistaa omaa hevosta, kovan työn ja ehkä vähän lahjakkuudenkin avulla hän oppi ratsastamaan muiden ihmisten hevosia menestyksekäästi. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana hän kokeili kilpailemista kolmessa lajissa kolmessa eri maassa seuratasosta kansainvälisille areenoille saakka.
​
Kilpaileminen oli Katariinalle kuitenkin aina toissijaista valmentamisen rinnalla. Jo 15-vuotiaana hän valmensi ensimmäistä vikellysjoukkuettaan ja 17- vuotiaana hän opetti ratsastusta.
​
​
Seuraavat kaksi vuosikymmentä Katariina keskittyi oman valmennustaitojensa hiomiseen opiskelemalla mm. liikunnanohjaajaksi. Hän valmensi Suomessa vikellyksen maajoukkuetta 90-luvun loppuun saakka, jonka jälkeen hän siirtyi pysyvästi Kaliforniaan valmentamaan. Kun vuonna 2004 Katariinan USAlainen vikellysjoukkue voitti MM-pronssia, hän alkoi kaivata kuitenkin muutosta.
Coaching with Connection - filosofian ensimmäinen siemen istutettiin jo vuonna 2006, kun Katariina Alongi alkoi opiskella biomekaniikkaa istuntavalmentaja Mary Wanlessin johdolla Ride With Your Mind - metodia. Nämä opinnot antoivat hyvän pohjan ratsastajan istunnan tekniikalle, joka on CwC-filosofiankin ytimessä. Katariina kuitenkin koki, että vaikka tekniikka oli todella toimiva, jotain vielä puuttui.
​
Seuraavien vuosien aikana Katariina opiskeli mm. hevosten käyttäytymistä, oppimisteoriaa, tunnetaitoja, positiivista psykologiaa, operanttia kouluttamista sekä eläinkommunikaatiota. Nämä kaikki yhdistettynä siihen minkä hän jo tiesi hevosista ja ratsastuksesta ennestään, avasi aivan uuden näkökulman hevosten ja ihmisten maailmaan. Katariina ymmärsi, että hyvin paljon ratsastuksenopetuksesta keskittyy yksipuolisesti hiomaan tekniikkaa ja usein nimenomaan hevosen tekniikkaa, vaikka tilanteessa on läsnä paljon muitakin tekijöitä, jotka tulisi huomioida.
​
Lopulta, vuonna 2012, Katariina suoritti MB elämäntaidonvalmentajan tutkinnon, jossa keskityttiin paljon vuorovaikutukseen ja sen merkitykseen erilaisissa valmennustilanteissa. Biomekaniikkaan perustuva, tunnetaidotkin huomioonottava vuorovaikutteinen valmennusfilosofia nimeltään Coaching with Connection oli vihdoinkin syntynyt.
Kuva: Sanna Kostamo
"Opiskelua tärkeämpää on aina ollut hevosten viisaus, jota ei voi kirjoista oppia. Se kulminoitui omalla kohdallani elämäni parhaimpaan opettajaan, erään sveitsiläisen oppilaani Oldenburgtammaan, Little Loveen. Lilo ei mullistanut ajatusmaailmaani vain hevosten suhteen, se myös opetti minulle jotakin mittaamattoman arvokasta itsestäni. Nämä opetukset elävät ja kasvavat minussa yhä, motivoiden minua myös tekemään työtäni ihmisten ja hevosten parissa.
​
Uskon, että jokaisen matka on erilainen. Oma tieni vei minut kauemmaksi perinteisestä tavasta olla hevosten kanssa ja toi minut lähemmäksi luonnollista, herkempää yhteyttä kaikkeen elolliseen. Sinun tarinasi voi olla erilainen ja se on minun puolestani hyvä asia."

Kuva: Nina Dahlblom
"Mikään tarina ei ole parempi kuin toinen, vain erilainen. Minun haluni on auttaa sinua ja hevostasi, jos apua tarvitsette, löytämään tie toistenne luo siinä viitekehyksessä minkä olette luoneet yhdessä. Se voi tapahtua joko tekniikan, tietoisuuden tai tunteen kautta."
​
- Katariina Alongi

Katariinan koulutus
-
Liikunnanohjaaja; valmennuslinja Vierumäellä 1994
-
Filosofian Maisteri, Helsingin yliopisto1999
-
MB Elämäntaidon valmentaja – tutkinto 2012
-
Mary Wanless: Ride With Your Mind – opettajakoulutus (2006-2008, 2015)
-
Marta Williams eläinkommunikaatio-opinnot (2008, 2010, 2015)
-
Eponaquest-kurssit (2009, 2011) Finding Your Authentic Self ja Accessing Authenticity
-
Trust Technique Practitioner 2021
-
Jatkuva kouluttautuminen mm. Therapeutic Coach-opinnot ja EFT ja TRE-opinnot