CwC -Valmennusfilosofia
Coaching with Connection - valmennusfilosofian mukaan kaikessa tekemisessä hevosten kanssa, oli se sitten ratsastusta tai maastakäsittelyä tai jotain ihan muuta, on huomioitava kolme yhtä tärkeää osa-aluetta; tekniikka, tietoisuus ja tunne. Nämä kolme T:tä ovat kuin Mersun keulassa olevan symbolin kolme yhtä suurta lohkoa, piirakan palat leikattuna kolmen lapsen kanssa kristillisesti tasan. Tekniikka. Tietoisuus. Tunne.
Tekniikka
Tekniikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi ratsastuksessa sitä miten hevonen liikkuu, miten ratsastaja istuu, millaisilla avuilla hevosta ohjataan ja niin edelleen. Tekniikka on todella tärkeä asia urheilussa, se voi olla kaiken a ja o, etenkin lajeissa kuten telinevoimistelu tai mäkihyppy. Myös ratsastuksessa on tärkeää, että ratsastaja istuu hevosen selässä oikein ja käyttää oikeaoppisia apuja.
Tekniikka on se osa-alue, johon perinteisesti suurin osa ratsastuksenopetuksesta keskittyy, se mitä ammattitutkinnossakin opitaan ja opetellaan. Eikä ihme, onhan se tärkeä. Lisäksi se on yleensä se, mistä kaikessa urheilussa lähdetään liikkeelle. Tekniikka myös aukeaa muita osa-alueita helpommin, ainakin ratsastuksessa, sillä virheiden ja oikeiden suoritusten näkeminen on vaivatonta jo pelkällä silmälläkin puhumattakaan sitten videokuvan avulla. Se on myös ratsastajalle selkeää, sillä siinä keskitytään asioihin, joita voi ratsastustuntien lisäksi opiskella kirjoista ja videoista tai seuraamalla jonkun muun ratsastusta. Tekniikkaa on helppo jakaa myös eteenpäin sukupolvelta toiselle, ratsastajalta ratsastajalle sillä vaikka kehomme ovatkin erilaiset, fysiikan lainalaisuudet pätevät niihin jokaiseen samalla lailla.
Tekniikka on mekaaninen suoritus, joka voidaan pilkkoa pieniin osiin, oli kyse sitten istunnasta tai hevosen liikkeestä. Sen oikeaoppisuudesta ihmiset voivat olla kutakuinkin samaa mieltä (vaikka mielenkiintoista kyllä, näin ei aina ole…). CwC- opetuksessa lähtökohta on aina tekniikassa ja tarkemmin ottaen ratsastajan istunnassa, sillä vain oikeaoppisella istunnalla voimme kommunikoida hevosen kanssa selkeästi ja ymmärrettävästi. Huono istunta voi häiritä hevosen liikkumista ja pahimmassa tapauksessa estää sitä suorittamasta niitä liikkeitä, joita siltä pyydämme. Lisäksi hevosen on vaikea ymmärtää mitä haluamme, jos olemme väärässä asennossa tai epävakaita. Istunta ja sen tehokkuus tulisikin olla ratsastuksen lajista ja tasosta riippumatta jokaisen ratsastajan intresseissä.
Tekniikka kuitenkin vain yksi kolmesta tärkeästä osa-alueesta. Yhtä tärkeinä sen rinnalle nousevat myös kaksi muuta, tuntemattomampaa osa-aluetta: tietoisuus ja tunne. Nämä ovat asioita, joita harvemmin käsitellään hevosmaailmassa, mutta jotka ovat siitä huolimatta enemmän tai vähemmän läsnä jokaisessa ratsastustapahtumassa tai tilanteessa, jossa hevosen kanssa "tehdään". Niiden opettaminen on hieman haasteellisempaa, koska liikutaan ns. näkymättömällä ja hyvin henkilökohtaisella alueella. Lisäksi niiden työstämiseen ei ole mitään valmista kaavaa ja vaatii valmentajalta avoimen mielen lisäksi myös ymmärrystä ihmismielen ja sydämen syövereistä.
Tietoisuus
Vaikka eläinten kognitiosta on tieteen parissa käyty jo jonkin aikaa kädenvääntöä, tulokset osoittavat, että sekä me ihmiset että eläimet olemme tietoisia olentoja. Tosin tuskin kukaan, joka on hevosten kanssa ollut tekemisissä vuosikausia, osasikaan tuota epäillä, mutta on hienoa, että tiede on noussut ihmisten mutu-tiedon rinnalle tätä asiaa todistamaan. Hevosurheilu on erikoinen urheilulaji siksi, että siinä sekä urheilijana että urheiluvälineenä on elävä, tietoinen olento, jonka kanssa ollaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi ratsastuksen oppimisessa ei siis voida huomioida vain sitä, miten ihminen tiedostaa asioita, mutta myös miten hevonen tekee sen. Oppimista tapahtuu jatkuvasti, molempien lajien puolesta. Siksi uskon, että vain nostamalla omaa tietoisuuden tasoaan, ratsastaja voi todella ymmärtää ratsastuksen syvintä olemusta ja saada yhteyden hevoseensa.
Tietoisuus muodostuu monesta osa-alueesta kuten havaintokyvystä, muistista, arviointikyvystä, ongelmanratkaisusta, päätöksenteosta, ymmärryksestä ja intuitiosta, ja siksi sen merkitystä oppimisessa ei voi korostaa tarpeeksi. Tietoinen ratsastaja on läsnä tässä hetkessä ja kiinnittää huomiota ympärillään ja itsessään tapahtuviin asioihin. Tämä liittyy läheisesti omaan kiinnostuksenkohteeseeni, eli istuntaharjoituksiin. Tietoinen hevosihminen ei havainnoi vain omassa kehossaan tapahtuvia tuntemuksia, mutta myös hevosessa tapahtuvia muutoksia. Tunnetilojen ja aistimuksien havainnointi neutraalisti, vailla tuomitsemista, ei ole aina helppoa ja usein ihmiset painivat tämän osa-alueen kanssa vailla minkäänlaista tukea valmentajaltaan.
Tunne
Tietoisuuden lisäksi hevosurheilussa on aina läsnä jonkinasteinen tunnetila. Hevonen on eläin, joka viestii vahvasti tunteillaan, ja jolla on kyky vaistota ympäristössään tapahtuvia energian muutoksia. Kun esimerkiksi ratsastamme hevosta, olemme sen kanssa kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa. Hevosen tunneherkkyyden vuoksi omat tunteemme vaikuttavat tähän vuorovaikutukseen hyvin voimakkaasti. Sen lisäksi hevosen tunnetila heijastuu vuorostaan ratsastajaan. Tätä ilmiötä ja ratsukon kokemia tunnetiloja kuitenkin harvemmin käsitellään ratsastustunneilla.
Esimerkiksi ihmisen pelkotila on usein tabu aihe, joka sivuutetaan tai jopa kielletään. Monesti pelkoa kannustetaan myös peittämään. Hevonen, joka lukee ihmisen tunnetilaa kuin avointa kirjaa saattaa hätääntyä rajustikin tällaisesta epäaitoudesta, mutta vähintäänkin se pitää sitä epäilyttävänä toimintana. Uskon, että voisimme välttää monta tapaturmaa, jos hevosia käsittelevät ja ratsastavat ihmiset uskaltaisivat hyväksyä tunteensa avoimesti ja kuulla niiden takana olevat tärkeät viestit. Etenkin pelolla, mutta myös raivolla, on juuret syvällä ihmisen sisimmässä ja näiden asioiden käsitteleminen on huomattavan tärkeää ei vain ratsastuksen kannalta, mutta myös ihmisen itsensä kannalta.
Joskus ratsastuksenopettaja tai -valmentaja saattaa myös kannustaa oppilasta löytämään itsestään tasapainoisen vuorovaikutuksen kannalta negatiivisia tunnetiloja kuten raivoa (”Suutu sille!” ”Näytä sille kuka on pomo!”) Tai toisaalta jos nämä tunnetilat ovat jo läsnä ratsastustilanteessa, ne usein nähdään osana normaalia ratsastuskulttuuria, vaikka emme muissa, ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa pitäisi niitä rakentavana. Miten nämä tunnetilat vaikuttavat hevoseen, joka on niiden kohteena, on kiinni täysin kyseisestä hevosesta. Ottaen kuitenkin huomioon hevosen tunneälykkyyden, voidaan olettaa, että raivon, turhautumisen ja vihan tunteilla harvoin positiivinen vaikutus eläimeen tai tilanteessa mukana oleviin ihmisiin.
Jos haluamme ratsastaa hyvin tai syventää yhteyttämme hevoseen maasta käsin, on meidän saavutettava tietynlainen koherenssi hevosen kanssa tunnetasolla. Positiiviset tunteet kuten empatia, ymmärrys, kiitollisuus, kunnioitus ja rakkaus ovat tärkeitä myös vuorovaikutuksessa eläinten kanssa. Omien tunnetilojen tunnistaminen ja säätely ovat tärkeitä työkaluja ratsastuksessa ja hevosten kanssa toimiessa ja siihenkin voi löytää apua valmennuksen kautta. Tässäkin asiassa on tärkeää, että jokainen etenee omalla mukavuusalueellaan tai kun halutaan haastaa itseään, aivan sen reunoilla. Jokainen on yksilö, jolla on omat tarpeet ja tunteet, ja se täytyy ottaa huomioon, kun lähdetään tutkimaan omaa tunnemaailmaa.
***
Ratsastuksenopetus, kuten minkä tahansa asian opetus, on monisäikeinen tapahtuma. On täysin opettajasta kiinni, miten syvällisesti hän haluaa ratsastusta opettaa. Esimerkiksi tekniikkaakin voidaan valmentaa hyvinkin pintapuolisesti (”liikenteenohjaus”) tai erittäin yksityiskohtaisesti (biomekaniikka). Coaching with Connection - filosofia on kasvanut ja kehittynyt vuosien saatossa suhteellisen pinnallisesta tekniikan opettamisesta syvälliseksi ihmisyyden pohdiskeluksi. Jokainen oppilas on yksilö, jolla on yksilön tarpeet. Jollekin juuri tekniikka on tärkeää ja hän haluaa keskittyä ennen kaikkea sen oppimiseen. Toinen taas kokee voimakkaita tunteita ratsastaessaan ja haluaa tutkia niiden merkitystä omassa ratsastuksessaan ja elämässäänkin. Kolmas on vahvasti kehotietoinen tyyppi ja hakee sitä kautta oikeaa tapaa olla hevosen kanssa. Neljäs ei enää edes halua ratsastaa.
Olipa lähtökohta mikä tahansa, se on aina juuri sitä: lähtökohta. CwC-opettajat pyrkivät tukemaan oppilasta siinä osa-alueessa, mikä heille on relevanttia, mutta samalla ohjata heitä näiden muiden osien pariin. Sillä ilman kaikkia kolmea, tekniikkaa, tietoisuutta ja tunnetta, emme voi kasvaa hevostemme arvoisiksi ihmisiksi.
Parhaassa tapauksessa ratsastuksesta ja hevosten ymmärtämisestä tulee elinikäinen pyrkimys, josta ei ikinä tule ns. valmista. Siinä piileekin ratsastuksen ja itseasiassa kaiken hevostelun paras lahja: vaikka välipysäkkejä kyllä löytyy, sitä varsinaista päätösasemaa ei tule koskaan vastaan, eikä ole tarkoituskaan tulla. Siksi on parasta nauttia matkasta. Ja matkaseurasta.