Kuinka usein itsekin kuulin nuo sanat ratsastuksenopettajani suusta aikoinaan! Koskaan kukaan ei varsinaisesti kertonut minulle mikä puolipidäte on tai miten se tehdään, eikä tullut mieleeni kyllä kysyäkään, sillä aidosti luulin tietäväni vastauksen. Puolipidäte oli puolikas pidäte ja pidäte tehtiin ohjasta vetämällä, eikö?
Arvoituksellinen puolipidäte
Puolipidäte on aihe, josta puhutaan paljon, mutta jota monikaan ei loppupeleissä tunnu osaavan tarkalleen selittää. Tai vaihtoehtoisesti siitä on liikkeellä hyvinkin erilaisia neuvoja, joista osa perustuu väärään informaatioon ja/tai tulkintaan ja osa eri koulukuntien eroaviin käytäntöihin. En usko, että itsekään pystyn aihetta avaamaan tässä kirjoituksessa täydellisen tyhjentävästi, sillä puolipidäte on mielestäni aika henkilö- ja hevoskohtainen asia. Lisäksi sitä on todella vaikea opettaa teoriassa, koska jotta voi ymmärtää mikä puolipidäte on, on se tunnettava ja koettava itse. Ja juuri siksi se onkin kovin henkilökohtainen asia, mikä vuorostaan tekee siitä valtavan vaikean asian oppia tai opettaa.
Mutta, tämä kaikki ei tarkoita sitä, etteikö siitä voisi ja pitäisi puhua. Ja etteikö sitä kannattaisi ainakin jollakin tasolla avata myös teoriassa. Siksi päätin itsekin siitä kirjoittaa siinä toivossa, että tästä olisi jollekin edes vähän hyötyä. Mutta haluan korostaa, että lähestyn puolipidätettä biomekaniikan ja oman, subjektiivisen kokemukseni valossa.
Mikä on puolipidäte?
Puolipidätteen tarkoituksena on auttaa hevosta tasapainottamaan itseään. Tasapainoinen hevonen on ratsastuksessa varmasti asia, johon jokainen pyrkii ja siksi puolipidätteen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tasapainottaminen tarkoittaa täydellisessä maailmassa sitä, että luontaisesti etupainoinen hevonen siirtää painoaan enemmän takaosalle ja nostaa ryhtiään eli rintakehäänsä, säkäänsä, kaulaansa ja niskaansa. Sanon täydellisessä maailmassa, sillä jokainen hevonen on kuitenkin yksilö, jonka koulutustaso, takaosan voima sekä joustavuus vaikuttavat puolipidätteen toteutumiseen.
Puhumattakaan sitten selässä olevan ratsastajan kyvyistä.
Hidastaako hevonen kun puolipidäte menee ns. läpi? Kyllä ja ei. Hevonen reagoi puolipidätteeseen hidastamalla etupäätään, samalla kun takapää jatkaa työskentelyään ja tulee hevosen alle. Toisin sanoen, hevonen kokoaa itseään. Taitava ratsastaja pyrkii tasapainottamaan hevostaan aina kun se sitä tarvitsee, vaikka monta kertaa pitkänsivun aikana tai joka kolmannella askeleella. Ja kyllä, se saattaa tuntua hidastamiselta. Tavoitteena on kuitenkin samanaikaisesti säilyttää hevosen liike-energia. Oikeasoppisen puolipidätteen tekemisen kannalta onkin todella tärkeää, että hevonen pyrkii eteen.
Puolipidäte myös valmistelee hevosta ja kertoo sille, että vaikka nyt teemme tätä asiaa, kohta tehdään jotakin muuta ja siihen muuhun kannattaa varautua tasapainottamalla itsensä. Ehkä ratsastuksenopettajasi tai –valmentajasi onkin kehottanut sinua tekemään puolipidätteen esimerkiksi ennen laukannostoa tai käännöstä voltille, jotta hevonen olisi valmis nämä liikkeet suorittamaan. Ratsastus on kokonaisvaltainen vuorovaikutustapahtuma ja puolipidäte on tässä tapahtumassa siis yksi viesti ratsastajalta hevoselle. Puhutussa kielessä puolipidäte voisi ikään kuin olla rinnastuskonjunktio, joka saumattomasti yhdistää yhden samanarvoisen asian toiseen samanarvoiseen asiaan. Toisin sanoen, jos puhuisimme ääneen hevoselle, puolipidäte tapahtuisi ja-sanan kohdalla. Esimerkiksi lauseessa: ”Ratsastamme lyhyttä sivua ravissa ja kulmassa nostamme laukan” tekisin puolipidätteen sanoessani JA tai riippuen hevosesta jopa ”JA KULMASSA” ajan. Sillä joskus puolipidätteen suorittaminen kestää pidempään kuin sekunnin, etenkin jos hevonen (ja ratsastajakin) vasta opettelee puolipidätettä.
Miten puolipidätettä ei tehdä
Kun puhun puolipidätteestä, koen että on melkein helpompaa kertoa miten sitä ei tehdä kuin miten se tehdään. Esimerkiksi minua neuvottiin vuosikymmeniä sitten tekemään kahta asiaa yhtä aikaa eli pyytämään hevosta pohkeella eteen samalla kuin pidätin sitä ohjasta. Tämä oli kuulemma sitä puolipidätteellä kokoamista. Oppimisteoria kuitenkin kertoo meille nyt, että hevonen voi kahdesta samanaikaisesta mutta toistensa kanssa ristiriitaisesta avusta kuulla vain sen avun, minkä se kokee voimakkaampana. Ristiriitaiset avut ovat hevosen mielestä epäselviä ja usein johtavat hevosen jännittymiseen ja pahimmassa tapauksessa apujen voimakkaaseen vastustamiseen. Toisin sanoen jos hevosta halutaan pyytää eteen, mutta myös hidastaa, nämä kaksi asiaa on tehtävä peräjälkeen. Tässä kohdin pitää sitten miettiä tarkkaan mitä pyytää ja missä järjestyksessä sillä kun hevoselta pyydetään jotakin (esim. pohkeella eteenpäin) ja se reagoi pyyntöön, reaktiota seuraava pyyntö (esim. ohjalla hidastaminen) saattaa hevosen mielestä olla ns. oikaisu tai jopa lievä rangaistus. Mutta, ei tässä kohdassa kuitenkaan enempää oppimisteoriasta, sitten kuitenkaan.
Puolipidätettä ei myöskään tehdä niin, että nojataan taaksepäin. Jos olet lukenut aikaisempia blogiartikkeleitani, tiedät jo, että taaksepäin nojatessa istuinluumme luiskahtavat yleensä osoittamaan eteen ja alaspäin, kohti hevosen ryntäitä. Tämän seurauksena hevosemme tulee etupainoisemmaksi, mikä on juuri päinvastainen reaktio kuin se mitä puolipidätteeltä haemme. Lisäksi taaksepäin nojatessamme päädymme usein, oman tasapainon säilyttääksemme, vetämään myös ohjasta taaksepäin. Tällöin joudumme ns. vesihiihtoasentoon, jossa olemme auttamattomasti liikkeen jäljessä. Ja ohjasta vetävä ratsastaja ei koskaan ole hevoselle miellyttävä kokemus.
Itse en myöskään tee puolipidätettä pelkästään ohjalla. Ohja voi toki olla mukana puolipidätteen ratsastamisessa, mutta se ei minun maailmassani ole ainoa apu, joka on käytössä. Valitettavan usein opettajat ohjaavat oppilaitaan ”nyppäisemään” hevosta ohjasta ylöspäin puolipidätteen merkiksi, mikä, sen lisäksi että se on hevoselle erittäin epämiellyttävää, myös rikkoo rentoa kontaktia. Kontakti on nimittäin puolipidätteessä hyvin tärkeä ja ilman hyvää ja vakaata kontaktia puolipidätteen tekeminen ohjan avulla oikein on vaikeaa. Itse koen, että vääränlainen puolipidäte näkyy juuri hevosen kaulan lyhenemisenä ja/tai sillä, että hevonen pakenee kuolaimen/luotiviivan taakse.
Miten minä teen puolipidätteen
Sanon nyt heti aluksi, että puolipidäte on jokaisen hevosen kanssa vähän erilainen. Tämä koska jokainen hevonen on erilainen. Toinen on niin herkkä, että pieninkin hengityksen muutos saa aikaan reaktion, toinen taas tarvitsee selkeämpiä apuja kommunikoimiseen. Koulutustasollakin on väliä. Tämä pätee myös ratsastajaan. Jokaisen ratsastajan keho on erilainen. Oma lihastonukseni on suhteellisen korkea, joten minun ei tarvitse juurikaan ponnistella saadakseni keskikehoni tuottamaan voimaa. Joskus sitä voi olla jopa liikaa, jolloin rentouden löytyminen on kovinkin vaikeaa. Toiselle taas asia on päinvastoin ja voimantuotto on tuskallisen vaikeaa.
Koska puolipidätteen on tarkoitus tuoda hevonen tasapainoon, on sanomattakin selvää, että tämä ei voi onnistua, jos ratsastaja ei itse ole tasapainossa. Ratsastajalla on siis oltava riittävästi kehonhallintaa silloinkin kun hevonen on epätasapainossa. Eli ei tämä mikään aloittelijoiden liike ole. Mutta ei hätää. Jos koet olevasi kokematon ratsastaja tai kehonhallinnassasi on toivomisen varaa (kelläpä meistä ei ole!), lue silti eteenpäin. Sillä jostainhan puolipidätteen tekeminen on aloitettava. Teoria nimittäin helpottaa käytännön harjoittelua, sitten kun sen aika koittaa. Ja jokainen tekee puolipidätteen joka tapauksessa omasta viitekehyksestään, oli se sitten mikä tahansa.
Puolipidätettä tehdessä on tärkeää pitää selkäranka ns. neutraalissa asennossa koko puolipidätteen ajan. Lisäksi on tärkeää, että istuinluusi osoittavat suoraan alaspäin ja ylävartalosi selkä- ja vatsapuoli ovat ”saman pituiset”. Olet ikään kuin nielaissut karusellihevosilla olevan pylvään, joka pitää sinut paikoillaan. Et huojahda eteen etkä taakse vaikka hevonen allasi muuttaisi oman kehonsa asentoa. Tämän asennon säilyttämiseen tarvitset keskivartalon lihaksia ja ns. ponnistusta. Jos neutraali selkäranka, karusellipylväs ja ponnistus eivät ole tuttuja termejä, etkä ole vielä lukenut muita blogikirjoituksiani ratsastajan asennosta ja keskivartalon voimankäytöstä, lopeta tämän artikkelin lukeminen tähän ja käy lukemassa kaikki aikaisemmat blogikirjoitukseni. Silloin saat paremman kuvan siitä mistä puhun.
Puolipidätteeni lähtee keskivartalosta ja sen voimasta. Kuvittelen eteeni näkymättömän seinän, johon nojaan. Tämä ”nojaaminen” aktivoi keskivartalon lihaksiani samalla lailla kuin alla olevassa kuvassa ratsastaja aktivoi niitä nojatessaan kevyesti kädessäni olevaan raippaan.
Toinen mielikuva joka saattaa auttaa etenkin niitä joilla on taipumusta nojata taaksepäin, on kuminauhasta joka ulottuu ratsastajan niskasta hevosen häntään ja ”vetää” ratsastajaa taaksepäin. Sitä kuvitteellista kuminauhaa vasten sitten ”nojataan”, mutta vain juuri sen verran, että ylävartalo pysyy suorassa. Lisäksi voi kokeilla ns. virtsanpidättämistä eli lantionpohjan lihaksien aktivoimista. Pitää kuitenkin olla varovainen, ettei lukitse selkäänsä tai lantiotaan kokonaan, sillä tarkoitus ei suinkaan ole estää hevosen liikettä.
Samalla saatan ”halata” hevosta sisäreisilläni. Käytän sanaa halaaminen siksi, koska kyse ei ole puristamisesta. Kun puristamme reidellä, istuin- ja häpyluumme nousevat ja irtoavat satulasta, ja tarkoitus on ennemminkin painaa niitä satulaan puolipidätteen aikana. Samalla kun halaan reidellä, hengitän ulos- ja alaspäin, palleaan saakka. Toisaalta jos hevonen on kovin herkkä tai vaihtoehtoisesti sen eteenpäin pyrkimys ei ole luontaista, saatan jättää reidellä halaamisen kokonaan ja keskittyä vain tuohon seinään nojaamiseen, virtsanpidätyslihaksiin tai ehkä jopa vain hengityksen syventämiseen.
Lopuksi käsi voi puristua ohjan ympärille, jos se on tarpeellista. Tunne on sama kuin puristaisit märästä pesusienestä vettä vain vähän pois. Käsi ei siis vedä taaksepäin, sillä muistathan, että hevosen kaula ei tule lyhentyä puolipidätettä tehdessä. Käsi pysyy edelleen edessä, asennossa jota itse kutsun ”kottikärryn työntämiseksi” ja sormet sulkeutuvat hetkeksi ohjan ympärille.
Eli kuten tästä selostuksesta varmaan kävi nyt ilmi, puolipidäte on hyvin yksilöllinen asia, joka riippuu monesta seikasta. Itselleni tärkein pointti on saada puolipidäte niin hyvin haltuun hevoseni kanssa, että avut eivät juuri näy ulkopuolisen silmään. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty ja siksi se onkin asia jonka eteen saatetaan tehdä töitä vuosia. Siksi ei kannata piiskata itseään ollenkaan, jos puolipidäte on vuosia epämääräinen asia, jonka tekeminen tuntuu vähintäänkin mystiseltä. Jatka yrittämistä ja etsimistä. Harjoittele vakaata perustuntumaa hevosesi kanssa, aktiivisuutta, oman istunnan hallitsemista. Takaan, että kun kaikki menee kohdilleen ja tunnet hevosen reagoivan oikein puolipidätteeseen, huomaat sen kyllä, sillä se hetki oli ainakin itselleni todellinen ahaa-elämys. Siihen kiteytyi monta asiaa omasta kehostani ja hevosen kokoamisesta.
Mitä tehdä jos kyvyt eivät vielä riitä puolipidätteeseen, mutta ratsiope käskee sen tekemään kumminkin?
Tärkein ensimmäinen askel puolipidätteen oppimisessa on oikean asennon löytyminen hevosen selässä. Itselleni se on ainakin kaiken a ja o. Mutta, ilman sitäkin voi saada aikaan paljon muutoksia hevosessa pelkästään hengityksen avulla. Useimmat ratsastajat eivät hengitä ratsastaessaan tarpeeksi syvään tai tasaisesti vaan hengitys jää hyvin pinnalliseksi. Hengittäminen on tärkeää monestakin syystä. Sen lisäksi, että se pitää meidät hengissä, se myös auttaa meitä rentoutumaan, kanavoi voimankäyttöämme, kommunikoi hevoselle tunnetilaamme ja kaikin puolin tekee liikunnallisesta suorituksesta, kuten ratsastuksesta, helpompaa.
Kun ratsastustunnilla opettaja kehottaa tekemään puolipidätteen ennen laukannostoa, suosittelen vaikkapa hengittämään kerran syvään sisään ja ulos. Tarkkaile hartioitasi, ovatko ne rennot myös sisäänhengityksessä? Uloshengityksen aikana voi kuvitella nojaavansa siihen näkymättömään seinään. Muista, että jatkat edelleen ponnistamista, etenkin jos allasi on hevonen joka mieluiten hidastaisi kuin jatkaisi liikettä. Aktiivinen ponnistus, jossa energiasi suuntautuu eteenpäin, hevosen kaulaa kohden, kertoo hevoselle puolipidätteen hetkellä, että matka jatkuu puolipidätteestä huolimatta. Toisaalta jos hevonen siirtyy vaikka ravista käyntiin, voit onnitella itseäsi siitä, että olet saanut tämän reaktion aikaiseksi näillä ohjeilla. Samalla kannattaa miettiä miten voisit tehdä saman uudelleen, mutta ”pienemmin”, jotta vaikutus ei olisi niin raju.
Jos kehonhallintaa on tarpeeksi ja jalkojesi asento on oikea, voit myös puolipidätettä tehdessä ”työntää” reittä/polvea alaspäin satulassa (istuinluut pysyvät kuitenkin alhaalla), ikään kuin yrittäisit reisien avulla päästä hevosen ympärille.
Jos tuntuu, että hevonen ei reagoi millään lailla näihin apuihin ja on omissa maailmoissaan, kokeile kaiken tämän lisäksi (tiedän, paljon liikkuvia osia!) puristaa käsillä yhden puolikkaan sekunnin ajan sitä märkää pesusientä josta puhuin. Lisäksi kannattaa ajatella konkreettisesti sitä mitä tulee tekemään, oli se sitten laukannosto tai voltti ravissa. Yleensä kun ajattelemme mitä tulemme tekemään, kehomme valmistautuu tietämättämme tulevaan. Hevonen tuntee tämän ja reagoi kyllä siihen valmistautumalla itse.
Lopuksi
Puolipidäte tuntuu peräänannon lisäksi olevan eräs ratsastusurheilun suurimpia salaisuuksia siitä huolimatta, että termiä käytetään yleisesti ratsastustunneilla ja valmennuksessa. Itse uskon, että koska puolipidätteessä on kyse kehomme tuntemuksiin perustuvasta kommunikointista toisen elävän olennon kanssa, sen selittäminen sanoin on lähes mahdotonta. Siksi monet jotka käytännössä osaavat ratsastaa puolipidätteen oikein sanoittavat opettaessaan asian täysin väärin; koska he eivät kykene purkamaan omaa tekemistään osiin, he kuvaavat sitä mitä he luulevat tekevänsä. Mikä saattaa olla kaukana todellisuudesta. Lisäksi tällaisella ratsastajalla ei ole ehkä edes ymmärrystä enää siitä miten vaikeasta ja monimutkaisesta asiasta on kysymys, koska he tekevät puolipidätteen ns. selkäytimellä.
Puolipidätteen tekeminen oikein vaatii ratsastajalta hyvää kehonhallintaa. Siksi sitä ei tulisi ehkä edes pyytää tai vaatia sellaiselta ratsastajalta, joka ei vielä hallitse omaa tasapainoaan tai kehoaan. Parempi olisi jos asiaa ei mainittaisi ollenkaan ennen kuin ratsukko on edennyt tietylle tasolle. Ja sitten sen mainitseminen on itseasiassa jo aika turhaa, sillä asiasta on jo tullut itsestään selvyys. Olenkin kuullut, että mm. kuuluisa Nuño Oliveira ei lainkaan käyttänyt puolipidätetermiä opettaessaan. En tiedä onko asiassa perää, mutta itse olisin aikalailla samoilla linjoilla. Tai ehkä koko käsite voitaisiin kuopata ja puhua sen sijaan valmistautumisesta tai hevosen tasapainottamisesta.
Lopuksi haluaisin sanoa, että puolipidätteen ei tarvitse olla aluksi mikään maaginen hetki, jolloin allasi oleva ratsastuskoulun tuntiratsu muuttuu ryhdikkääksi GP-hevoseksi. Jos vaikkapa hevosen korvat liikkuvat sinua kohti, kuunnellen, olet onnistunut saamaan ainakin hevosen huomion. Se on riittävä ensimmäinen askel. Kun sinulla on hevosen huomio, voit kommunikoida sen kanssa edelleen ja siirtyä pyytämään vaikkapa sitä laukannostoa.
PS. Koska puolipidäte on tasapainon löytämistä ja korjaamista, mikä vuorostaan on pohjimmiltaan hevosen kokoamista, sitä voi ja kannattaa harjoitella hevosen kanssa myös maasta käsin, jos siihen on mahdollisuus. Hevonen, etupainoinen eläin, ei yleensä luonnostaan osaa laittaa itseään asentoon, jossa se on mahdollisimman tasapainoinen. Maasta käsin harjoittelussa hevosen on helpompi löytää tasapainonsa ilman että se joutuu kantamaan samanaikaisesti myös ratsastajan painoa. Lisäksi silloin on myös helpompi kouluttaa hevosta positiivisen vahvistamisen avulla, bonus jonka toteuttaminen ratsain on haasteellisempaa. Näin hevonen voi myös oppia kokoamista ja tasapainonsa korjaamista vaikka se on ratsastajalle itselleen vielä todella vaikeaa.