Onko sinulle koskaan käynyt niin, että eräänä päivänä olet huomannut olevasi onnellinen hevosesi kanssa? Olet löytänyt mahtavan tallin, nautit ratsastuksesta, hevonen on terve, keli on hyvä, sinulla on unelmiesi valmentaja ja rahaakin on pankissa sen verran, ettei tarvitse jokaista kuukautta jännittää etukäteen. Kyllä, tämä skenaario (tai mikä tahansa muu versio siitä) kuulosta lähes utopialta, sillä se on hevosenomistajalle harvinaista herkkua. Mutta näin pääsee kuitenkin aika-ajoin käymään, muuten emme mitenkään jaksaisi harrastusta, jossa on haasteita kerrakseen.
Mitä sinä teet, kun kaikki sujuu hyvin? Uskallatko nauttia ajastasi hevosen kanssa, osaatko antautua onnen tunteen valtaan? Vai alkaako mielesi punoa välittömästi kauhuskenaarioita siitä mitä saattaa kohta tapahtua? Hevonen saa ähkyn. Se katkaisee jalkansa. Sinä itse joudut ratsastusonnettomuuteen ja katkaiset jalkasi. Menetät työpaikkasi, etkä voi enää maksaa tallimaksuja. Puhumattakaan eläinlääkärikuluista. Ja niin edelleen. Jokaisella on ne omat, mutta valitettavan tutut, kauhuskenaariot.
Amerikkalainen häpeän, haavoittuvaisuuden ja rohkeuden tutkija Brené Brown kutsuu tätä termillä foreboding joy. Suomeksi tämä tarkoittaa vapaasti suomennettuna pahaa aavistavaa onnea. Siinä leikkaamme tässä hetkessä onnelta siivet kuvittelemalla katastrofaalisen tulevaisuuden. Tämän mekanismin takana on Brownin mukaan kaksi asiaa:
1. Me alitajuisesti kuvittelemme valmistelevamme itseämme tragediaan, jotta sitten tragedian vihdoin iskiessä sen kestäminen olisi jotenkin helpompaa (se ei ole). Tämä pessimisti ei pety – ajattelu on varmasti melko universaalia, mutta väittäisin, että sillä on syvät juuret suomalaisessa kulttuurissa.
2. Me elämme yhteiskunnassa, jossa epävarmuus on jatkuva osa elämäämme ja siksi onnellisuus voi tuntua ansalta, johon olet juuri astumassa. Liian hyvältä ollakseen totta. Brown on tullut tutkimuksiensa pohjata siihen tulokseen, että onnen tunne on ihmiselle se kaikkein vaikein tunne kestää. Miksi? Siksi, koska onnen tunteminen on äärimmäisen haavoittuvainen tila, ehkä se kaikkein haavoittuvaisin. Suojaamme itseämme tältä haavoittuvaisuuden kokemukselta varautumalla pahimpaan.
Näiden lisäksi suomalaisessa kulttuurissa on perinteisesti pidetty huonona asiana näyttää omaa onneaan. Se kel’ onni on, se onnen kätkeköön, näin kirjoitti Eino Leino yli sata vuotta sitten ja tämä runon pätkän ensimmäinen rivi on jäänyt sittemmin elämään kielenkäyttöömme. Miksi ihmeessä onni olisi kätkettävä? Tämä liittyy ehkä kansamme muihin ominaispiirteisiin kuten vaatimattomuuden ihannointiin ja naapurikateuteen. Ajatellaan, että jos muut näkevät onneni, luulevat minua ylpeäksi tai pahimmassa tapauksessa kadehtivat minua. Tätä kautta onnen tunteeseen voi liittyä myös syvää häpeää.
Onnellisuus on kuitenkin asia, jota jokainen varmasti haluaa elämässään. Nykyaikana sille on omistettu valtavasti palstatilaa erilaisissa lehdissä ja nettisivustoilla. Aiheesta on kirjoitettu kirjoja, siitä pidetään kursseja ja luentoja. Tuntuu, että tavoittelemme onnellisuutta jatkuvasti, mutta kuinka moni sitten loppujen lopuksi osaa ja uskaltaa heittäytyä sen vietäväksi? Olisiko onnen tavoittelemisen rinnalla myös viisasta keskittyä vahvistamaan omaa kykyään tunnistaa ja tuntea onnea ja sen pikkusiskoja, iloa ja riemua?
Katastrofiajattelun oravanpyörästä pois hyppääminen ja pessimismin karistaminen voi tuntua ylivoimaiselta tehtävältä, sillä nämä keinot pyrkivät suojelemaan meitä haavoittuvaisuudelta. Suojamuurien purkaminen on vaikeaa (ja pelottavaakin) ja siksi on hyvä lähteä liikkeelle pienenpienin askelin. Voisiko onnen pilkahdus ollakin muistutus, varoituslaukauksen sijaan? Voisiko ilon läikähdyksen kokea mahdollisuutena, eikä piruna seinällä?
Kiitollisuus on tunne, jonka harjoittamisen on todistettu lisäävän positiivisuutta ja onnellisuutta elämässä. Sitä on myös helppo harjoitella. Seuraavan kerran, kun tunnet onnea tai iloa, pysähdy ja ota siinä hetkessä vastaan mahdollisuus huomioida miten kiitollinen olet tästä ihmisestä, eläimestä, yhteydestä tai kauniista hetkestä. Harjoittele kiitollisuutta niin usein kuin voit, tee siitä itsellesi tapa.
Muista, että onni tulee meille hetkissä, pieninä paloina. Uskalla ottaa niistä kiinni ja olla kiitollinen niistä. Älä lyttää onnen ja ilon tunnetta, sillä me emme voi valmistella itseämme mitenkään menetykseen tai onnettomuuteen, muuta kuin tuntemalla onnea syvästi, sillä vain sen kautta meistä kasvaa sitkeitä ja vahvoja. Muista myös, ettei sinun onnesi ole keneltäkään pois, päinvastoin, onnellisuus on helposti tarttuvaa, jos maaperä on otollinen. Onnen jakaminen voi myös olla yhteisöä voimaannuttava kokemus.
Meneekö sinulla siis hyvin? Niin vaikeaa kuin se onkin, yritä nauttia huumaavasta, ylitsepursuavasta onnen tunteesta, silläkin uhalla, että se saattaa kestää vain sen sekunnin. Kilju riemusta, hymyile, naura, kikata. Kerro, että rakastat. Älä pitele tunnetta sisälläsi, vaan anna sen purkautua! Tai jos tunne on sillä kertaa pehmeä, kaiken äärimmilleen täyttävä lämmin virta, ui, kellu, sukella sen samettisessa syleilyssä. Juo sitä isoin kulauksin suoraan pullon suusta ja anna hevosellesikin huikka siinä sivussa. Olet ansainnut tämän, hevosesi on ansainnut tämän. Nämä ovat niitä elämän parhaita hetkiä, niitä, jotka tekevät hevosharrastamisesta ja elämästä sen arvoista. Ole siis niistä sydämenpohjastasi kiitollinen. Voi olla, että onni on katoavaista, mutta sitä suuremmalla syyllä siitä kannattaa nauttia juuri NYT, tässä ihanassa hetkessä.
#coachingwithconnection #herkätjarohkeat #hevosihmisentunteet #onnellisuus #brenebrown #uskallahaavoittua
Katariina Alongi opettaa istunnan biomekaniikkaa, luennoi tunteista ja tarjoaa henkistä valmennusta hevosihmisille.
Lisätietoja www.coachingwithconnection.com Tekniikka - tietoisuus - tunne
Syvennä yhteyttäsi hevoseen ja itseesi.