Yli kymmenen vuotta sitten, suurin piirtein niihin aikoihin kun norjalainen Turid Rugaasin kirja koirien rauhoittavista signaaleista ilmestyi, ystäväni Sam kutsui minut Kaliforniassa katsomaan videoita, joita hän oli kuvannut eräästä hevosestaan. Sam, alkujaan irlantilainen hevosalan pitkäaikainen ammattilainen, oli ystäväni ja kolleegani, joka oli parin kymmenen alalla vietetyn vuoden jälkeen alkanut kyseenalaistaa kaikkea sitä mitä hänelle oli brittiläisessä hevosalan koulutuksessa opetettu. Hän omisti kahdeksan hyvin eri-ikäistä hevosta, jotka – siitä huolimatta, että olivat fyysisesti terveitä – olivat jokainen olleet ennen Samille tuloaan tuomittuja kuolemaan, kuka mistäkin syystä.
Sam oli hevostensa kautta löytänyt uuden, kiinnostavan tien hevosten sielunelämään ja vietti paljon aikaa tarkkailen, valokuvaten ja videoiden hevosiaan erilaisissa tilanteissa. Tällä kertaa hän halusi näyttää minulle videota hevosesta nimeltä Majic, joka oli vanhin hänen hevosistaan, jo yli kaksikymppiseksi elänyt entinen laukkahevonen, joka oli myös ehtinyt tehdä uraa mm. kenttä- ja kouluhevosena sekä ratsastuskoulun ratsuna. Kaikista Samin hevosista Majic oli helpoiten käsiteltävissä, sillä se vaipui välillä tilaan, jota nykyään kutsutaan opituksi avuttomuudeksi, mutta josta Samin kanssa olimme vasta hiljattain kuulleet puhuttavan.
Videolla Majic syö iltapäiväheiniään keskellä Samin tontilla olevaa isoa hiekkakenttää. Muita hevosia tai ihmisiä ei ole näköpiirissä. Hevonen vaikuttaa rennolta, sen ilme on pehmeä ja leuat jauhavat heinää rytmikkäästi. Yhtäkkiä ruuna kuitenkin lakkaa pureksimasta ruokaansa. Se on hetken täysin liikkumatta, sitten sen korvat alkavat liikkua edes takaisin. Seuraavaksi Majic räpyttelee silmiään. Sitten se haukottelee. Ja haukottelee uudelleen.
”Se haukottelee videolla yhteensä 18 kertaa”, Sam sanoo innoissaan. ”Ja tiedätkö miksi?” Sam ei odota vastausta. Näen, että hän pystyy tuskin pidättelemään innostustaan. ”Siksi, koska Tina tulee sen näkökenttään. Tinaa ei näy videolla, mutta hän on kentän laidalla, ehkä jotain 20 metrin päässä Majicista.”
Sam tai minä emme tiedä, että se mitä Sam on juuri saanut videolle, ovat hevosen rauhoittavia signaaleja. Emme ole vielä kuulleet niistä, ne ovat meille molemmille täysin vieras käsite. Ymmärrämme kuitenkin, että Majicin reaktio Tinan läsnäoloon on tärkeä.
”Onkohan tämä jokin tapa, jolla hevoset ilmaisevat stressiä?” Sam pohtii. ”Vai voisiko tämä olla tapa purkaa sitä?” Istumme hänen olohuoneessaan ja kelaamme videota edes takaisin. Lopulta menemme ulos tarkkailemaan hevosia livenä. Kysymykset pyörivät meidän molempien huulilla. Mitä tämä tarkoittaa? En vielä tiedä, mutta Samin yhden miehen ja kahdeksan hevosen mutu-tietoon perustuvasta empiirisestä tutkimuksesta lähtee omassa elämässäni liikkeelle isoja asioita, varsinainen lumipalloefekti suorastaan.
Yli kymmenen vuotta myöhemmin istun luentosalissa Porissa kuuntelemassa hollantilaisen Rachaël Draaisman luentoa hevosen rauhoittavista signaaleista. Sekä tiede että oma tietämykseni siitä, minkä Majic meille näytti vuosia sitten, on mennyt valtavin harppauksin eteenpäin. Olen tullut tälle luennolle hakemaan vahvistusta ja tieteellisiä todisteita siitä mitä olen itsekin jo oppinut tarkkailemaan hevosissa, kun ne haluavat välttää konfliktia tai rauhoitella itseään.
Heti luennon alussa käy selväksi, että Draaisma puhuaa asiasta, joka on ehdottoman tärkeä jokaiselle hevosten kanssa harrastavalle tai työskentelevälle, jotta he voisivat ymmärtää hevosia paremmin. Hän lainaakin filosofi Ludwig Wittgensteinin sanoja: The limit of my language means the limit of my world eli vapaasti suomennettuna maailmani rajoittuu kieleeni tai kielitaitoni rajat ovat maailmani rajat. On ehdottoman tärkeää, että osaamme sekä tulkita hevosen kieltä, että puhua sitä, jotta maailmamme rajat eivät sulkisi hevosta sen ulkopuolelle.
Draaisman mukaan kaikki alkaa ärsykkeestä, joka laukaisee hevosessa reaktion. Hevonen, joka hyppää sivuun kuullessaan oven paukahduksen, on tilanne, johon olemme tottuneet reagoimaan ja jossa ymmärrämme ärsykkeen ja reaktion yhteyden. Hevosilla on kuitenkin myös huomattavasti huomaamattomampia ilmeitä ja kehon eleitä, joilla ne viestittävät reaktiotaan erilaisiin ärsykkeisiin. Monesti emme huomaa näitä eleitä ja ilmeitä tai emme osaa yhdistää niitä mihinkään tiettyyn asiaan. Tällöin hukkaamme mahdollisuuden ymmärtää ja auttaa hevosta, sekä joskus myös välttää pakoreaktion laukeamisen myöhemmin.
Tutkimuksessaan hevosen rauhoittavista eleistä Rachaël Draaisma analysoi 200 yksittäistä videota, jossa hevoset olivat joko suorassa tai epäsuorassa kontaktissa ihmisen tai yhden tai useamman hevosen kanssa. Näiltä videoilta hän tunnisti erilaisia rauhoittavia eleitä, joita hevoset käyttävät, kun ne haluavat rauhoitella tai tyynnytellä toista hevosta tai ihmistä, pitää yllä hyviä sosiaalisia suhteita tai rauhoitella itseään stressaavassa tilanteessa. Tutkimuksen aikana Rachaël Draaisma lisäsi tutkimuksen piiriin myös muita eleitä, joilla hevoset kommunikoivat ennen kuin stressi- tai pelkotila nousee niin korkeaksi, että pakoreaktio ottaa vallan. Näitä ovat ns. korvaavat toiminnot (displacement activities), stressisignaalit (stress signals) ja välimatkaa kasvattavat eleet (distance increasing signals).
Käyttäen apuna valokuvia ja videoita Draaisma käy luennollaan läpi hevosten yleisimmät rauhoittavat signaalit. Hevonen käyttää silmiään (esim. katseen kääntö tai silmien räpyttely), suutaan (esim. pureskelu tai haukottelu) päätä ja kaulaansa (esim. ravistelu tai pään/kaulan kääntely), syömistä sekä kehonsa liikkeitä ja asentoja (esim. väliinmeno tai kyljen/takapuolen kääntäminen), kun se viestittää rauhoittavia signaaleja. Kun nämä eivät auta eli ihminen ei esimerkiksi reagoi niihin toivotulla tavalla ja hevosen stressikäyrä nousee, eleet syrjäyttää ns. korvaavat käyttäytymiset kuten turvan hankaaminen jalkaan tai kuopiminen. Jos hevonen tästä vielä jännittyy lisää, se näkyy mm. hännän huiskimisesta ja pään/kaulan korkeasta asennosta tai vaikkapa hätäisestä ja jatkuvasta syömisestä ja kakkaamisesta. Nämä eleet ovatkin varmasti kaikille hevosihmisille tuttuja, mutta valitettavasti tällöin hevonen onkin jo verrattain pelokas ja hermostunut. Se tarkoittaa sitä, että pakoreaktio on aivan kulman takana. Draaisma toivookin, että lisäämällä ihmisten tietoisuutta hevosen rauhoittavista eleistä, näitä tilanteita, joissa hevonen stressaantuu silminnähden, voitaisi välttää.
Draaisma onkin kehittänyt vuorovaikutusportaat, joiden avulla voimme arvioida hevosen jännitystilaa. Portaat kulkevat molempiin suuntiin, sekä ylös- että alaspäin, sillä yhtä lailla kuin hevosen eleet kertovat siitä, että hevosen stressikäyrä on nousussa, ne kertovat myös sen laskusta. Tämän selkeän ja tarpeellisen työkalun tarkoitus on auttaa ihmisiä tunnistamaan ja ennakoimaan hevosen käyttäytymistä. Sen voi käydä printtaamassa Rachaël Draaisman nettisivuilta osoitteesta https://calmingsignalsofhorses.com/downloadpage/ (englanninkielinen)
Luennon lopuksi Rachaël Draaisma kävi läpi erilaisia rauhoittavia eleitä, joita me itse voimme hyödyntää hevosten kanssa tilanteissa, joissa ne tarvitsevat tukea ja rauhoittelua. Esimerkiksi talutustilanteessa hevosen kohdatessa jotain pelottavaa, voimme auttaa asettumalla hevosen ja pelottavan asian väliin. Tässäkin tilanteessa nimenomaan kehomme asento on tärkeä eli että selkämme on hevoseen päin eikä päin vastoin. Tämä selittää myös miksi hevosen ollessa epävarma, se mielellään kävelee suoraan takanamme, eikä rinnallamme.
Draaisman mukaan on tärkeä suunnitella elämä hevosen kanssa siten, että vältetään suuria negatiivisia ja stressaavia kokemuksia ja sen sijaan keskitytään hevosen eleisiin ja vastaataan niihin. Se tarkoittaa joskus sitä, että joudumme joustamaan omissa toiveissamme tai tavoitteissamme. Päästäessämme irti omasta hallinnan tarpeestamme, annamme hevosen itsenäistyä. Draaisma esittelikin muutamia harjoituksia, joiden avulla hevosen itseluottamusta ja tunnesäätelyä voi kasvattaa. Virikkeellisellä ympäristöllä ja tehtävillä, joissa hevosta ohjataan kohti ongelmanratkaisua ja valinnan vapautta, on voimaannuttava vaikutus hevosen elämään. Voimaantunut hevonen osaa säädellä tunteitaan yllättävissäkin tilanteissa.
Itselleni jäi paljon käteen Rachaël Draaisman luennosta. Hänen tutkimuksensa vahvisti omia havaintojani, mutta sen lisäksi sain uusia ajatuksia ja tietenkin myös tietoa tärkeästä asiasta. Ostinkin hänen kirjansa ja jahka pääsen siihen käsiksi, saatan kirjoittaa aiheesta vielä lisää, sillä kirja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta havainnollistavine kuvineen ja harjoituksineen.
Tähän loppuun muutama suora lainaus luennolta:
”Me ihmiset olemme hyviä valehtelijoita, hevoset eivät.”
”Jokainen hevonen on yksilö, muista kohdella häntä yksilönä.”
”Hevosen kommunikaatio on aina tilannekohtaista, se ei ole refleksi.”
”Vuorovaikutus on kaksisuuntainen katu”
(tämä viimeinen sai minut hymyilemään, sillä itsekin aina hoen tätä oppilailleni!)